Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Lisää joulun lahjoja

Toiset patakintaat tein ystävälleni.
Nämä olivat sairastelujen vuoksi vasta Tapaninpäivän lahja. Reunukset on virkattu monivärisellä seiskaveikalla vasta huovutuksen jälkeen.
Täällä on muuten pari senttiä lunta maassa ja lähes seitsemän astetta pakkasta juuri nyt.
Kintaissa ei siis ole hilsettä vaan ihka oikeaa LUNTA ;)

Ja sitten tietty mun saamat joululahjat täytyy esitellä. (Vaikka ei ne lahjat tärkeintä olekaan niin tällä kertaa osui tosi nappiin) Sain veljeni perheeltä ihan mahtilahjan:


Lisäksi muistin itseäni ennen joulua ostamalla itselleni jotain kivaa Iinulta:

Nyt pysyy puikot mukana eikä tunge kassin läpi. Lisäksi rakas mies muisti minua toivomallani cd:llä, jonka oli löytänyt divarista. Kiitos näistä ja monista muista ihanista asioista, joilla minua on ilahdutettu näin joulun aikaan ja koko vuoden ajan.

torstai 25. joulukuuta 2008

No enhän mä tän kauempaa poissa malttanut olla!!

Kun kerrankin on jotain mitä esitellä :D

Nämä siilipökät on tehty Teeteen alpakkalangasta ja niihin on neulahuovutettu siili. Nää värit ja kuva kypsyi mielessä ja aloin vaan tekemään. Valmiista työstä vasta tajusin että Lindexillä on ollut juuri samoissa väreissä ja teemalla vaatteita tässä syksyn aikana. Se siitä luovuudesta sitten ;)

Nää meni kuitenkin eräälle pienelle T-pojalle, jonka äippä vaikutti iloiselta villahousuista. Samainen turkoosista tykkäävä äiti sai tän huovutetun palasaippuan, jossa sydän on vähän sinnepäin. Sydänasiat ovat ajankohtaisia muutenkin, joten hengessä mukana tälläkin tavalla :)


Toiset villapökät valmistui Vihreän vyyhdin alpakkalangasta. Ja nää päätyivät pikku S-neidin pakettiin. Itse en ollut kuvioon kovin tyytyväinen, mutta minkä sille voi kun jättää vikaan iltaan. Toivottavasti ajavat asiansa silti ;)


Ja sitten vielä uunikintaat. Alla huovuttamattomat ja päällä jo valmiit kintaat. Molemmat Novitan Huopanen-lankaa. Nämä tehty miesten lapsten ohjeilla, joka vyötteessä ja huovutettu 40 asteessa pesukoneessa. Tulee tosi jäykät. Ystävä oli saanut lapaset itselleen tekemällä lapsen kintaiden ohjeella ja pessyt HIENOPESUSSA 40 asteessa. Sitä täytyy jossain vaiheessa kokeilla. Patakintaina ovat kyllä ehdottomasti parhaat!

tiistai 23. joulukuuta 2008

<3-----<3-----<3-----<3----<3

Rauhallista joulua ja idearikasta vuotta 2009
kaikille blogini lukijoille!

p.s Paketit aukeavat huomenna ja sitten paljastuu mitä näihinkin kääröihin on kätkeytynyt!

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pipo päähän

Tähän saakka Tyttelin talvipipoina ovat olleet ihanat, paikallisen "Hattu-Tuulan" tekemän "lohikäärmehatut". Nyt yhtäkkiä tuli raja vastaan. Muut voivat luulla häntä LOHIKÄÄRMEEKSI, ja sehän ei käy... Mitkään vakuuttelut eivät ole auttaneet vaan kannassa on pysytty koko talvi.

Olin jo ehtinyt neuloa Prisman tarjous-Mambosta (taas sortuminen) tämän pipon.
Ajattelin ommella siihen Iinulta voittamani arpajaispalkinnon.
(PUNAHILKKA ON IHANA- KIITOS IINU!)

Mutta nyt tämä onkin kuulemma KISSApipo, eikä siihen voi laittaa mitään merkkiä (vaikka se olikin Tyttelin mielestä ihana).
Ota näistä nyt sitten selvää!?



*MUOKS*:
Tämä pipo sai Tyttelin yhden päiväkodin hoitajan henkäisemään ihastuksesta.
Illalla neuloin hänen tytölleen samanlaisen. Hämmästys oli seuraavana päivänä suuri kun tarhaan lähti pipo tytön mukana! :)
Tuli hyvä mieli kun sai ilahduttaa toista!

Myös muuten ulkoillessa piposta kyselty. Lankana on Novitan Mambo pinkkinä. Puikot tässä ekassa versiossa muistaakseni kokoa 5. Toisen pipon tein 8:n pyöröpuikoilla ja hyvä oli sekin. Virheitä vähän kyllä tuli siihen kakkosversioon, kun kiireessä hösäsin sitä valmiiksi...

Kaikille hoitajille huovutimme kiitokseksi palasaippuat "villatakilla" yhdessä tyttelin kanssa. Unohdin vain ottaa kuvan ennen pakettiin kääräisemistä.

maanantai 15. joulukuuta 2008

Joulumieltä vai mieletöntä Joulua?

Meidän perhe on muutamana viime vuonna sijoittanut joulukorttien sijaan
Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaiseen lahjaan.
Hyvän joulun toivotuksia on lähetetty sitten joulukorttien sijaan tekstarein tai sähköpostiviestein sukulaisille ja ystäville eteenpäin. (Ok, myönnetään, on persoonatonta).Taustalla on toki jalo aatekin, mutta osittain tähän on syynä joulukorttien postittamisesta syntyvä kaaos.

Osallistuimme Tyttelin kanssa jouluaskaretlukurssille. Joimme glögiä, juttelimme ja askartelimme. Oli oikein mukavaa ja saimme kaikki kortit tehtyä. Tänään oli viimeinen päivä lähettää kortit ajoissa. 47 korttia Suomeen ja yksi Ruotsiin. Juu, uskokaa tai älkää, eikä kortteja todellakaan lähetetä kaikille "hyvänpäiväntutuille". Ja tietty taas sama kaaos -osoitteita puuttuu ja niitä metsästetään viime tipassa.

Vaikka askartelu onkin kivaa ja kortteja on mukava saada.. Ehkä ensi vuonna muistamme taas KUA:n kautta jotakin köyhää perhettä tai yhteisöä maassa, jossa kaikki ei ole niin hyvin kuin meillä? Jollain tavalla koen tavoittavani joulun sanomaa paremmin niin..



tiistai 2. joulukuuta 2008

Päättelyä

Yöhommiksi meni, mutta sainpa valmiiksi!
Sukat ovat isoäitini (84vee!!) tytöille neulomat. Päättelyn hän oli jättänyt minulle. (Nytpä tiedämme mistä olen perinyt sen etten tykkää päätellä mitään). Jokatapauksessa nämä olivat mielestäni bloggaamisen arvoiset vaikka itse olen "vain" päätellyt ne.

Samainen isoäiti on valitellut nivelkipujaan jo pidempään. Hänelle aiemmin tekemäni ranteenlämmittimet ovat olleet kovasti käytössä, joten tein toiset, hieman tiukemmat kuin edeltäjänsä. Lanka on Austermannin Step-lankaa, alkuvuonna Tallinnan Karnaluksista ostettua. Aloe veraa on tässäkin mukana, ihanan pehmeää ja mukavaa neuloa.

Mitähän siitä lopusta lankakerästä tekisi???



maanantai 1. joulukuuta 2008

Pitkän hiljaisuuden jälkeen...

...olen vihdoin saanut jotain IHAN VALMIIKSI saakka. Paljon olisi vielä päättelemättömiä ja viimeistelemättömiä töitä. Tietää lyhyempiä yöunia joulun alla. No, sen siitä saa kun lupaa aina välillä käydä töissä vaikka kuvittelee olevansa kotiäitinä ;)

Mutta siihen tärkeimpään -pitkän blogihiljaisuuden rikkoneeseen VALMIISEEN työhön! Naapureista tuli isovanhempia. Ajattelin ilahduttaa ukkia ja mummua ja uutta tulokasta tällä myssyllä. Toivottavasti värit kelpaa, kun en oikein tunne lahjan saajaa itseään ;)

Kaikki tarpeet (Nalle-langat ja kukkanappi) löytyivät kotikätköistä. Vaikka tunnustettakoon tässä samalla että olen sortunut.
Lankapisteessä, missäs muuallakaan.
Olen parantumaton tässä suhteessa.


P.S. Malli-beibbarin päällä on ihanan ystäväni, Anun, luomus. Eikös olekin nätti mekko??

torstai 13. marraskuuta 2008

Huovutuskurssilla lapsen kanssa

Syksyllä ilmoittauduin innolla työväenopiston "lapsen kanssa"-kursseille. Eilen oli ensimmäinen kerta kun kokoonnuimme huovutuksen merkeissä. Ensimmäiset viisi minuuttia olimme molemmat innoissamme. Sommittelimme Tyttären toiveesta pinkin villan päälle perhos-kuvion.

Sitten työparini uuvahti. Käsi väsyi, tuli nälkä eikä oikein huvittanut. Kävi kurkkimassa verhon taakse, pöydän alle ja kyseli pöydän alta huudellen voitaisiinko jo lähteä kotiin.. Lopulta Tytteli keksi että haluaisi tehdä toisen, pienemmän työn. Tässä vaiheessa hinkutin itse sitä perhoshuopaa jo toista tuntia ja hikikarpalot lisääntyivät myös pinnan kiristyessä.

Lopulta suostuin ja annoin aloittaa toisen työn, jotta saisin sillä aikaa sen ensimmäisen valmiiksi ja pääsisimme kotiin. Mutta miten kävikään?? Tytön työ oli juuri sopivan ohut ja se huopui nopeasti. Tytteli jaksoi ihan itse sen huovuttaa ja innostui kovin. Tästä opin taas itse paljon, itsestäni ja lapsesta.


Perhoshuovan koko on n 30x30cm ja on aika paksu. En todellakaan tiedä mitä siitä teemme. Tyttelin huopa on n 15x15cm ja aikaa meni n 1,5 tuntia vähemmän ;)

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Lintupaita

Syysloma on nyt vietetty ja huomenna palataan arkeen. Yö Fiskarsissa ihanien ystävien seurassa oli rentouttava ja voimauttava. Kiitos siitä kaikille naisystäville!

Tänään vielä aamupäivällä ehdin ommella ja kokeilla uutta konettani. Kaapissa on marinoitu tätä vihreää ohutta collegekangasta ja kukallista puuvillaa. Samalla kaavalla olen aiemmin tehnyt raitapaidan, nyt ihan ohjeen mukaan myös vekit pääntiellä (mikä niiden oikea nimi on??)

Kaula-aukosta tuli aika iso, eipä ainakaan ole hankala pukea ylle.. ;)



perjantai 17. lokakuuta 2008

Syysloman satoa

Tuntuu etten ole ehtinyt tekemään mitään. Ja silti on ollut muka kiire, en oikein tiedä mihin ja mitä sitten olen oikein tehnyt...

Nyt ovat tytöt olleet syyslomalla mummilassa ja sain eilen ommella. Oli päättämisen vaikeutta enkä oikein osannut tarttua mihinkään. Aikaa meni myös kun opettelin käyttämään uutta ompelukonettani :)) Siitä olen kyllä tosi iloinen, pelitti loistavasti.

Lopulta päädyin ompelemaan tarpeeseen -itselleni pitkähihaiset paidat. Vasemmanpuoleinen on Nanson trikoota, jota Eurokangas taannoin myi. Toinen on Marimekon Ysmystä viime keväältä, värivirheellistä kilotavaraa. Virhekohta oli kankaassa keskellä, joten siitä sai hyvin aikuisenkin paidan.


Lisäksi viimeistelin ruokalappuessun applikoinnit. Olen tehnyt tämän essun kolme vuotta sitten lahjaksi erään kaverin lapselle. Essu oli löytynyt vaatekaapin siivouksen yhteydessä ja se annettiin Pikkusiskolle. Ruokalapussa oli muutamia porkkanatahroja ja väri oli muutenkin aika yksitoikkoinen, joten halusin kokeilla siihen applikointia käsin. Ja nyt uudella koneella kokeilin yhden kalan kiinnitystä koneella. Jotenkin tykkään enempi käsintehdyn jäljestä, mutta ehkä opettelen tätäkin vielä lisää.


Ja lopuksi: en voi olla laittamatta tätä kuvaa vaikka malli hieman tympääntynyt tässä kuvassa onkin.. Tyttöjen Vilma-serkku ompeli Pikkusiskolle tämän ihanan kurpitsapuvun Käsityölehden kaavoilla! Tässä sovitimme pukua naamiaisia varten. Puku on hieno, kiitos Vilmalle!!

lauantai 27. syyskuuta 2008

Keskeneräiset projektit valmiiksi-projekti

Elämmme projektiluontoista elämää... ;)
Kuten jo aiemmin kerroin, löysin inventaariossa paljon keskeneräisiä töitä, joita olen yrittänyt saattaa loppuun. Jotain on jo valmistunutkin, kuten tämä myssy ja lapassetti, jonka aloitin jo vuosi sitten. Pelkäsin, että Pikkusisko olisi jo kasvanut ulos näistä, mutta onneksi hattu venyi ja paukkui! Lapaset ovat hieman niukemmat, mutta menevät vielä ainakin syksyn.

Lanka on kirpparilta löytämääni jotain Novitan vanhaa lankaa, jota en voinut silloin vastustaa. Vihreän sävyt olivayt juuri minun värejäni. Lankaa on vielä, saiskohan aikaiseksi vaikka villatakin, kun asusteetkin jo on...?



(Kuvausjärjestelyissä auttoi neiti Prinsessa, joka näytti mallia miten kädet laitetaan kuvaan. Yksin en olisi selvinnytkään urakasta :))

Myös vaippoja surauttelin urakalla. Nämä ei varsinaisesti olleet kesken, siis olleetkaan vielä työn alla. Kankaat tosin ovat lojuneet kaapissa jo aivan liian kauan ja nyt kun on kerran villahousujakin niin on pakko olla sisävaippoja. Pienemmät joutavatkin jo kirpparille. Näissä vaipoissa on kesän kirppislöytöjä, oranssia velouria ja retrolakanaa. Lisäksi laitoin kaapista löytämiäni nauhoja keskimerkeiksi.

Nyt ihmettelen vain yhtä asiaa: Missä se kaappiin tuleva suuri lovi on, joka tulee kun ompelee monta vaippaa ja käyttää kangasta urakalla??

Ja viimeisenä... Ei mikään suuri taidonnäyte, mutta keskeneräistä mikä keskeneräistä.. pakko siis esitellä nämäkin. Korjausompelu on hyödyllistä, mutta ei aina niin kovin motivoivaa. Soveltaminen on siinä minimissään, minun mielestä.

Ostin hyvät Prinsessalle ulkohousut kirpparilta pari viikkoa sitten. (Hinta kokonaiset 20c). Polvissa oli pienet reiän alut, joten päätin että hyvät housut kannattaa ostaa ja korjata. Kaapista löytyi näihinkin koristenauhaa, josta syntyi pikku paikat. Lisäksi ompelin kuminauhakujan lahkeensuihin, jos pysyisivät paremmin lahkeensuut ehjänä.

Nyt on hyvä mieli. Ompelu on yhtä terapeuttista kuin neulominen. Ihan varmasti, ainakin jos on lopputulokseen tyytyväinen. Nyt voin nauttia saunaillasta (ja namipäivästä) perheen kanssa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Viimeinen villahousu?!!

Joo, lupaan jo. Nää on (ainakin tällä erää) vikat villahousut. En vaan voinut olla toteuttamatta näitä norsupökiä, kun kuvio tuli mieleeni sieni- ja omppupökiä tehdessäni. Vielä ois yksi koristekuvio mielessä, mutta ehkä sitten jossain muussa tuotteessa nähdään se.

Villahousuja meillä on jo aika monet ja kaiken lisäksi Pikkusisko on ollut ahkera pottailija. Yksikin sama vaippa oli kuivana vuorokauden, siis myös yön yli! Mutta kai mä pidän sillä näitä pöksyjä vaikka väkisin vaikka oppisikin kuivaksi ;))

Lankana on petroolinsininen alpakkalanka, joka tarttui mukaani Vihreästä Vyyhdistä viettäessäni luppoaikaa Hakaniemen hallissa. (Minä, luppoaika ja ostospaikat= huono yhdistelmä). Kaikesta huolimatta lakkoni jälkeen en ole lankaa hankkinut (vaikka uskokaa pois, että mieli on tehnyt!) Lakko alkoi järkytyksestä, jonka koin kun siivosin lankavarastojani. En tajunnut hamstranneeni ihana NIIN paljon lankaa... Pitäisi varmaan inventoida kangaskaapitkin ihan samasta syystä!

Varastot ovat sittemmin tyhjentyneet parhaalla tavalla eli tekemällä ja sainpa mutaman kerän tungettua wiliskeen mukaankin ;)

P.s. Nää oranssit Loft pökät olivat korjauksessa. Reisistä tuli turhan piukat, joten purin alaosaa ja jatkoin hieman. Näin sain lahkeensuista hieman suuremmat ja resorinkin tein vähän löysemmäksi. Näihin tekisi mieli huovuttaa vielä pikkuisen etanan kuva...

lauantai 20. syyskuuta 2008

Postia Babuskalta

Sain ilahduttavaa postia Babushkalta. Paketissa oli itse rakkaudella neulottu inkapipo suoraan 70-luvulta. Kuoressa oli myös ihana kortti, jonka pikkuapulaiset ehtivät jo jemmata jonnekin... sekä kaksi hienoa syysilmoihin sopivaa heijastinta. Kiitos babushkalle itselleen :))



P.S. Olen myös suorittanut Uroteon ja siivonnut lankavarastojani. Viittä vaille valmiita töitä oli yllätävän paljon ja olen ollut ahkera. Kohta alkaa tuloskin näkyä blogissakin. Niin, ja joulujuttujakin on jo työn alla,mutta ne ovat vielä hyshys-osastoa muutaman kuukauden ajan.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Tää on mun!

Vihdoin pääsen esittelemään kesälomareissu-projektini eräältä automatkalta. Näistä ei tullutkaan villahousuja mulle, vaan tosissaan purin ja aloitin alusta. Lopputuloksena kahdet noin L-XL koon villikset, ovat juuri sopivat käyttöön.

Oranssit on tehty Drops Alpacasta, vähän vajaat 2 kerää sain kulumaan. Vihreät ovat Zitron Loftia, niinikään lähes kaksi kerää kului. Eilen illalla neulahuovuttelin pitkään mielessä pyörittelemiäni kuvioita samalla kun katsoin telkkaria.

Aamulla odotti paras palkinto! 1,5-vuotias Pikkusisko ihasteli uusia vaippahousujaan, kanteli niitä kainalossaan ja halaili hokien samalla: "Tää on mun!" Ei ollut kovin vaikeaa saada neitiä pukemaan niitä ylleen :) Valokuvaaminen sen sijaan oli jo hieman haastavampaa. No, ainakin on vauhdikkaita otoksia!!

(P.S. Ei näistä ainakaan ihan peltipöksyt tulleet, kun pystyy kyykistymäänkin. Pyysin että kääntyisi niin, että saan kuvan peppupuolelta, Pikkusiskohan toteutti siis vain annettuja ohjeita hyvinkin tarkkaan. Kyllä meillä on viisaita muksuja!)



lauantai 6. syyskuuta 2008

Sankari sai nimen

Tällä kertaa esittelen jo parempiin suihin kadonneita käsitöitäni.

Viime sunnuntaina juhlittiin blogissa jo aiemmin esiintyneen "Penan" kastejuhlia. Tätiläisen panos juhlien valmisteluissa olivat nämä piparit. Nää on niin maistuvia (kehun, sillä ohje ei ole omani vaan olen sen saanut äidiltäni) ja musta näitä on mukava tehdä vaikka työvaiheita onkin muutama.







lauantai 30. elokuuta 2008

Kauhusynttärit, HUI!!!!


Esikoinen sai kutsun 6v. kauhusynttäreille. Tosiprinsessa oli hieman sormi suussa -mikään hirviöasu ei olisi tullut tässä tapauksessa kuuloonkaan. Onneksi äiti keksi, että on olemassa Kauhuprinsessa!

Serkkutytöiltä saatiin lainaksi mahtava peruukki sekä asuun sopiva laukku. Niin, vai menikös se niin että laukkuun tehtiin sopiva asu... Eurokankaan palalaarista löytyi muutama sopiva kangaspala ja minäpä eilen illalla vielä myöhään surauttelin koneella ne tällaiseksi mekoksi.

Asun kruunasi kasvomaalit -ja tyttö oli aivan innoissaan!! Kaiken lisäksi nämä teemasynttärit olivat mahtavat koristeita ja tarjottavia myöten!!


keskiviikko 27. elokuuta 2008

Jotain mulle itelle!

Olen ollut enempi töissä, vähempi kotona ja perheen kanssa. Pian loppuu kesätyöt, joten jatkossa asia muuttunee. Jotain ehdin kuitenki tehdä ihan mulle itelle, kerrankin. Paidan kaava on Käsityölehdestä 4/08, ns. kierrätyspaita eli tehty vanhasta isommasta paidasta.

Tää mun versio on tehty kaapista löytyneestä kankaasta ja kivan pinkistä resorista. Hihoissa on vähän rypytystä, mikä ei oikein kuvassa näy. Pääntie on vähän vino, mikä häiritsee itseäni. Mutta nyt on kaava testattu jo todettu itselle toimivaksi, niin taidan näitä tehdä vielä lisää. Jonain päivänä... ;)

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Siitä se ajatus sitten lähti...


Löysin kivat autonapit nappikaupasta. Sukuun oli juuri syntynyt uusi tulokas (se, joka muutti elämääni niinkin merkittävästi, että aikani YKSINKERTAISENA tätihenkilönä on nyt ohi). Jo yksin tämän takia mielestäni vauva tarvitsi jotain kivaa, mihin autonapit kuuluisivat.

Ihanan pehmeä Sirdar Snuggly babybamboo-lanka oli jotain mitä oli pakko kokeilla. 80% bambua, 20%villaa, aivan mahtavaa neuloa ja niin pehmeää että. "Pena"-vauva sai siitä slipoverin. Niin, no ne napit... Ei ne oikein parhaimmillaan oo tuossa sliparissa, mutta ei niitä poiskaan voinu jättää, kun kerran ne oli neulontahommaan inspiroinu.


P.s. Eiks ookki mahtavan söötti kaveri???

perjantai 25. heinäkuuta 2008

Summer blog

Sain tällaisen Saritalta. Luullakseni se on kunnia ja kohteliaisuus ;) (Sitten kun osaisin vielä laittaa tän tonne sivun reunaan niin olisi aika mahtavaa... ehkä on aika taas opetella uutta tän bloggauksen saralla).



Here the rules: Säännöt:
1. The winner can put the logo on his/her blog./ Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Link the person you received your award from./ Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nominate at least 5 other blogs./ Nimeä vähintään 5 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Put links of those blogs on yours./ Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Leave a message on the blogs of the boys/girls you've nominated./ Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Itse nimeän tähän kesän aikana löytämiäni uusia blogeja sekä sellaisia blogeja, joita olen seurannut kesälläkin tiiviisti. Ainakin olen saanut teiltä inspiksiä kesäkäsitöihin (ja jotain jo valmiiksi syksyn varallekin...).
1. Iinu land
2. Neulenuotteja
3. Arjen riemua
4. Langanpätkiä ja saumurisuhruja
5. Ajatuksia ja tekoja arjessa

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Kesälomapuuhia

Tätiydyin tuplasti viikko sitten, kun veljeni perheeseen syntyi pieni, ihana poikavauva. Samalla suvun isosiskoja tuli yksi lisää ja tässä hänelle virkkaamani isonsiskon lahja. Neiti itse (3v.) yritti kovasti tivata onko kyseessä mekko, jota olisi ilmeisesti toivonut hartaammin. Taitaa olla se ikä, kun tytöillä mekot alkavat olla ainoa oikea vaate, sillä meidänkin neiti (5v.), edelleen odottaa omaa mekkoaan valmistuvaksi.


Tässä sivussa on reissattu Suomessa ja miehen kanssa kaksin Tallinnassa (juu, käytiin myös käsityöliikkeissä...) lasten kanssa Puuhamaassa ja samalla on tehty lisää villapökiä, jotka ovat kaikki kesken... Eikä ole kiinni tarvikkeiden puutteista, neulatkin ovat kulkeneet mukana hienossa uudessa kodissaan! Niin ja muutama hyshys-projektikin on tekeillä. Taas tarvis sitä hillitsevää puoliskoa enempi kuin sitä joka vaan innostuu uusista projekteista. Se on kuitenkin hyvä, että nyt poden vain pahaa pakkoneuloosia eikä muita uusia innostuksen alueita ole ilmennyt.

(Hyviä?) kirppislöytöjä olen tehnyt jotain, niistä sitten myöhemmin. Nyt tää pääasia, VALMISTUNUT käsityö ;)

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Terveiset kesälomareissusta!

Perheemme pakkautui keskiviikkoaamuna autoon ja matkasimme wiliskeen perheen luo. Oli ilo nähdä lapsosia, jutella aikuisten kanssa ja piipahtaa lasten kanssa uimassa :) Kiitoksia kyläpaikasta! Ihastelin siellä ihania kasvivärjättyjä lankoja sekä muita lankakorista löytyneitä ihanuuksia. Itse neuloin alpakasta villiksiä Pikkusiskolle, mutta purkuunhan ne meni sitten tulomatkalla tänään. Kotiin oli siinä vaiheessa 200km matkaa..

Koko oli sen verran suuri että olis tullut villahousut mulle, tosin sitten olisi lanka loppunut kesken. Vanha ja viisas (?) käsityöomatuntoni (minkähän uuden käsitteen juuri kehitin?) neuvoi minua purkamaan jo alkumetreillä, mutta se hätäinen ja nopeasti asioita valmiiksi tahtova käsityöihminen minussa ei vaan uskonut millään. Loppumatkasta ehdin kuitenkin luoda uudet silmukat ja saada uutta alkua vireille...

Toinen etappimme oli mökki Sulkavalla, jossa olimme kummieni ja serkkujeni kutsumana. Jälleen sai lapset liota vedessä ja itsekin sain talviturkin vihdoin heitettyä. Muutamana vuonna se on tainnut jäädä kokonaan tekemättä. Tämäkin oli viihdyttävä ja mukava kyläilypaikka, kiitos siis sinnekin majoituksesta ja muista oheispalveluista!

Sieltä kotiinpäin ajellessamme haaveilin kaikista käsityöpaikoista, joissa OLISIMME VOINEET mahdollisesti käydä. Mietin myös että olemme lähes jo puolimatkassa erään käsityöystävän kotia, joka aiemmin sai minulta ylläripostia.. ja mikäs minua odottikaan eteisessä?!

NEULAKIRJA! MAHTAVA YLLÄTYS!
KIITOS TiiQ!!!



Heti huomenna etsin kaikki laatikon pohjilla ja nyssyköissä lojuvat neulani ja asetan ne uuteen upeaan ja kauniiseen kotiinsa. Myös sen yksilön joka koko matkan keikkui käsityöpussissani silläkin uhalla että hukkaan senkin matkan varrella.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Vanhasta uutta ja projekteja valmiiksi!


Olen yllättänyt ja ylittänyt itseni!
Tänään oli Ystävän kanssa sovittu ompelupäivä eikä minulla ollut mitään uutta projektia suunniteltuna. Eikä uusia kankaita hankittuna! Kaivoin kaapista alkukesästä kirpparilta löytämäni lakanan (hinta 20c.) ja piirsin kaavat Ystävän Moda 3/08 lehdestä. Ompelulangat nostivat kokonaishintaa, mutta sanoisin että pari euroa olivat kustannukset, mikäli työtunteja ei lasketa. Itseasiassa meni terapian piikkiin Ystävän kanssa ompelu, joten voisiko enää hyödyllisempää ajanvietettä keksiä sateisena sunnuntaina??

Ja nyt on itselle mukavantuntuinen, edullinen ja ah niin retro kesätunika (saattaa muistuttaa myös mummon yöpaitaa tai kyökkiessua...)
Mutta saatan ehkä yllättää itseni ja muut vielä esiintymällä tässä julkisesti ;)

Tässä vielä esittelen juhannuksena valmistuneet (tylsät) säärystimet taikka oikeastaan polvenlämmittimet isoäidille. Lankana on ihana tietokonevärjätty Austermann Step-lanka, jossa on mukana hoitavaa aloe veraa.

Lanka on niin ihanan pehmeää neuloa, suora putki vaan ei oikein jaksanut motivoida. Aiemmin keväällä isoäiti sai samasta langasta pitkävartiset (?) kämmekkäät ja nämä olivat tilattuna sen jälkeen. Onneksi vihdoin sain ne valmiiksi ja voin tehdä taas muutakin kuin neuleputkea! :)


sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Virkattu tunika

Päätin vihdoin ottaa projektikseni kaikki keskeneräiset neuletyöt vaatekaapista. Eräskin aloittamani neule oli kokoa 3v., joten se oli jo auttamattomasti pieni esikoiselle, joka vietti viikolla 5v. synttäreitään! Ja Pikkusiskolle se olisi iso vielä ihan liian kauan, joten päätin hakea pari kerää lankaa lisää Lankapisteestä, jotta saisin projektin valmiiksi...

Arvaatteko jo miten siinä kävi?

...Näyteikkunassa oli aivan ihana tunika/mekko. Pidättäydyin uuden, ihanan langan ostamisesta... 15 minuutin ajan. Nyt yövuorossa sain viimeisteltyä tunikan ja samalla tuli opeteltua uusi tekniikka, rapuvirkkaus. Hyvät kuvitetut ohjeet löysin täältä. Lankana on Mandarin Petit, virkkuukoukku 2,5. Ohjeet sain liikkeen omistajalta, ja varmuuden vuoksi vielä kännykällä otin kuvankin.

Niin, ja se alkuperäinen projekti. Arvatenkin, edelleen kesken. Ääh, olen niin heikko mitä tulee hamstraamiseen ja uusista asioista innostumiseen..


Ja kehtaanko edes mainita?
Toinenkin tunika on jo tekeillä, tietysti sille ihanalle viisivuotiaalle :)

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Vihdoinkin valmista...


Tänään on pitkästä aikaa istuttu ompelukoneen edessä. Ja saumurin. Niin, eikä sovi unohtaa ystävääni Ratkojaa. Hyvä ystävä, mutta jouduin vähän liiaksi taas käyttämään. En ehkä niin paljoa kuin olisin itsekseni joutunut, sillä seuranani ompelemassa oli Ihana ystävä H, joka auttoi ohjeiden kanssa (Ottobre 1/05). Aika kului kuin siivillä enkä käyttänyt kovin painokelvotonta kieltäkään. Lohdullista oli, että H joutui myös välillä purkamaan, vaikka onkin silmissäni täydellinen ompeluguru.

Mutta Pikkusiskon takista tuli mahtava, eikö??

Huomenna aloitan kesätyöni, tästä päivästä sain voimaa ja paljon hyvää mieltä. Toinenkin takki siintää mielessä... niin ja tietty kolmas... ;) ja muutama muukin projekti. Mielikuvitus kehittää ihanuuksia enemmän kuin käteni ikinä ehtivät toteuttaa. Mutta en odota saavani kauheasti aikaan lähiviikkoina, jotka menevät euron kuvat silmissä vilisten. Tiedän, olen materialisti sittenkin. Ja palkkapäivänä varsinkin.

Niin ja sille yhdelle blogiani seuraavalle työkavereille tiedoksi, että ihan oikeasti teen työtäni suurella intohimolla ja pelkästään rakkaudesta työhöni :))

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

Peitto ja paita meidän vauvalle!



Nyt se on sitten vihdoin valmis, vauvan peitto, jota on neulottu enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo puolitoista vuotta. Löysin ohjeen Suuri Käsityö-lehdestä (1/2006), jossa oli setti vauvalle.

Aloitin helmineulepeitosta, joka oli puikoilla mukana Naistenklinikalla, kun lähdimme synnyttämään viime vuoden maaliskuussa. Lopulta peitto jäi vaan muutamia senttejä vajaaksi, kunnes nyt sain sen valmiiksi. Valmiin peiton koko on 90x90cm, kun oli vähän erilaista lankaa ja eri koon puikot kuin ohjeessa (selityksiä maailman parhaalta ohjeiden kiertelijältä, joka tämän peiton kohdalla kuitenkin kerrankin noudatti annettuja ohjeita eikä silti päässyt samaan lopputulokseen...).

Lähes samoilla puikonheilutuksilla valmistui setin neulepaita, joka oli pakko pusertaa valmiiksi sillä ohjeen suurin koko oli vain 74cm. Vaikka hieman jo pidentelinkin, niin alkaa silti olla aika nafti kesäneule meidän tyttöselle (1v 2kk), jota tuskin vauvaksi enää kukaan kutsuukaan.

Lanka on ihanaa Marks&Kattensin FLOX-lankaa, 100% puuvillaa, joka on ihanan pehmeää ja mukava myös neuloa. Lankaa jäi sekä vaaleanvihreänä että beigenä, siitä taidan tehdä jotain muuta kuin alkuperäisen ohjeen mukaan aiotut vauvan hattu, sukat ja lapaset.

Langat ovat löytyneet tietenkin Lankapisteestä, jolle onneksi löytyi onneksi uusi omistaja ja pääsen sinne jatkossakin. Nykyään paikka on Teeteen myymälä, saa nähdä paljonko valikoimat tulevat muuttumaan jatkossa. Uusi omistaja muisteli tilanneensa sinne Zitron Loftia, mikä saattaa koitua kohtalokseni..