Sähköposti:

sähköposti: kikkailua@luukku.com

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Tervehdys keväthangilta

Kevään muotia esittelee meille Neitokaisen barbie :)
Iän myötä ovat viikonlopun vietot muuttuneet hurjemmiksi, tai no, ainakin oudommiksi. Kaveri oli ostanut myyjäisistä barbintakin. Ihailtiin mahtavaa neulejälkeä ja eihän siinä auttanut muu kuin jättää tekeillä olevat lapaset kesken ja aloittaa takin väkerrys. Valmista tuli ja Neitokaisen mielestä takki on juuri se, mitä barbien kevätgarderobista uupuikin!

Liukuvärjätty lanka ei tosin tee oikeuksia kauniille neulepinnalle, mutta kun sattui olemaan ainoa mukana ollut lanka.
Ajatelkaa,
aina ei se lankasäkkikään mukana kulje.
Vaikka joskus voisi tarvita!



perjantai 13. maaliskuuta 2009

Ylläriä odottavat..

.. laittakaapa minulle yhteystietojanne tulemaan s-postilla
kikkailua@luukku.com

5 kommentoijaa "Kuka tää ois?" kirjoituksessa eli siis: Silmukatti, hennak ja -maria- lähinnä teiltä kaipaisin yhteystietoja ylläriä varten. Siis jo edelleen jotain minulta sinulle haluat. Wiliske ja Uraäiti ovatkin jo osoitekirjani sivuilla ;)

Viikonlopuksi lähdemme perheleirille mikä on mukavaa. Kyllä joku neule silti saa hypätä kassiin. Jos vaikka ehtisi jossain välissä neuloakin... :) Kirjastosta sain myös vihdoin Ottobren jossa on etsimäni tytön tunikan kaava. Toivon, että joskus olisi aikaa ommellakin.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Missä kaikki tekstit luuraa???

Löytyvät kyllä teemoittain, mutta pitää etsiä? Miksi ei näy tässä? Apua, anyone?! Just kun mun kakku oli valmiina esiteltäväksi. Höh.

Pingu ja Pöllöpää!


Pikkusikon 2v synttärikemut on juhlittu parin päivän varaslähdöllä. Tässä kuvia toivekakkujen askartelusta ja lopputulokset. Tyytyväisiä oltiin kaikki, kakun askartelijat ja sankari itse. Neitokainen (se esikoinen siis) tosin hieman epäilevästi kysyi, että "ootko sä äiti oikeesti tehny ton ihan ite?" Tässä todistusaineistoa ;)


Tässä tarjottimnella kaksi pyöreää täytettyä kakkupohjaa. Pienempi kakku on tehty lasten vuoalla. Päällimmäiset kakkukerrokset on hieman pyöristetty kulmista.
Päälle tein voikreemin.
Sitten lämmitin ja kaulin "hopeatoffeeta" Pinggun mustiin osiin. Kaupoista löytyy Kick-nimistä lakutoffeeta. Jääkaapissa tosin kovettui niin että kakun leikkaamisessa veitsi oli tarpeen.

Muut osat on tehty valkoisesta marsipaanista, joka niinikään kaulittiin ja osan värjäsin elintarvikeväreillä kelltaiseksi, oranssiksi ja punaiseksi.


Ja tässä vielä "Pöllöpää".
Äitinä en ole niinkään ylpeä siitä, että lapseni osaa käyttää siskon keksimää haukkumanimeä "Pöllöpää" jo kaksivuotiaana. Mutta pöllöt on silti kivoja, eikä pöllöpääkään aina pahaa tarkoita. Tein sabluunan paperista ja sen sekä tomusokerin avulla muotoutui suklaakakkuun pöllö. Tänään oli myös Vaarin synttärit, joten onnea myös sinne vielä kerran!!

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kuka tää ois?

Ihana auringonpaiste! Mielialaa ei laske edes se, että olen menossa illaksi töihin. Myös huomenna. Tytöt lähtevät tänään mummilaan. Töiden lomassa järjestetään myös Pikkusiskon 2v synttäreitä. Nyt ei enää millään voi väittää, että meillä olisi vielä vauva, vaikka itse sitä toisinaan haluaisikin olla. Haikeutta selvästi havaittavissa ilmassa.

Pikkusisko itse toivoi kakkuunsa teemaa. Tässä eräs prototyyppi kakunkorsiteesta, jota illalla askarreltiin, miehen antaessa ohjeita vieressä. Hahmo on muokattu marsipaanista ja lakutoffeesta, karkkivärejäkin vähän tarvittiin. Oli kivaa :D

Mutta arvaatkos kuka tässä on??


Jätä kommenttilootaan arvauksesi. Tässä toinenkin houkute, jonka nappasin Silmukatilta:

Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka kommentoivat (ja sitä haluavat), saavat jotain tekemääni. Minun valintani. Sinulle. Tässä tarjouksessa on muutamia sääntöjä ja rajoituksia: Ei ole takuita siitä, että pidät tekemästäni, tekemäni juttu on vain sinua varten, se tehdään tämän vuoden aikana. Sinulla ei ole aavistustakaan, mitä se voisi olla. Se voi olla tarina, se voi olla runo. Voin piirtää tai maalata jotakin. Voin leipoa jotain ja lähettää sen sinulle. Kuka tietää? Et ainakaan sinä! Säilytän itselläni oikeuden tehdä jotain hyvin omituista. Haaste on se, että sinunkin täytyy laittaa tämä blogiisi. Kaikki me osaamme tehdä jotain.

Kommentteja odotellen!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Muskarihamonen


Eilen illalla ommeltiin taas taloyhtiön kertsillä. Tilkkutyöt eivät nyt iskeneet, halusin jotain valmista. Yhdestä ihanasta kankaasta päätin tehdä puolihameen, kun Pikkusiskolla ei sellaisia ole. Jostain syystä olen hieman lämmennyt rimpsuille. Liekö elo kahden tytön äitinä hieman sitten kasvattanut minunkin sietokykyäni..?

Tänään oli muskari, joten sinnehän hamonen tietty heti puettiin, kun helma heiluu niin kivasti pyöriessä :)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

En oo blogannu, ku...

.. valmista on tullu, mutta ei mieleistä. Miten se aina meneeki niin, että kun ei oo tyytyväinen töihinsä, niin siitä kierteestä on tosi vaikeaa päästä eroon??

Mulla on monta työtä valmistunu, mutta kun en oo oikein tykänny, ni en oo viittiny tännekään laittaa. Osa on ollu jo alkumetreillä vääränlaisia ja ovat jääneet sen takia kesken. Mikähän ois takuuvarma käsityö, jolla saatais tää plääh-kausi loppumaan??

Tää on ollu jo käytössäkin -ostin joskus kerän Noro Kureyonia. Siitä tuli pipo, koko kerästä. Just sain lopulla langalla kokoon kursittua.

Muhun ei kyllä iskeny noro-virus. Lankaa niin paljon olen kuullut hehkutettavan ja hintakin on aika suolainen. Värit oli kerässä kivat, mutta ei ne nyt tossa valmiissa pipossa ihan niin kivat olleetkaan. Jotenki. Mutta onpahan jonkinlainen päänlämmike ollut ulkoillessa.

Ilmekin kuvassa on aika plääh ;) Yritetään tästä epätoivosta taas päästä -viikonlopun Kädentaitomessut oli ainakin todella inspiroivat ja monipuoliset. Toivotaan, että sieltä mukaan kannettu innostus saisi aikaan jotain, mistä itsekin jaksaa taas iloita aidosti :)